maanantai 31. tammikuuta 2011

Uuden armosta

Uudenvuoden perinteisiin kuuluu monenlaisia tapoja, joista yleisimpiä nykyäänkin taitavat olla uudenvuoden lupausten tekeminen. Usein nuo lupaukset liittyvät jollain tavoin elämäntapojen uusimiseen. Yksi päättää lopettaa tupakoinnin ja toinen alkaa treenata lanttulaatikon turvottamaa kroppaansa rannalla siedettäviin mittoihin. Tavallista on luvata, että alkavan vuoden aikana satsaa aiempaa enemmän ihmissuhteisiin, terveyteen, parempiin elämäntapoihin tai vaikka opiskeluun.

Elämän kiertokulku konkretisoituu juuri vuodenvaihteessa omintakeisesti. Ympyrä sulkeutuu, kun vanha vuosi tulee päätökseen ja vaihtuu ilotulitteiden säihkeessä uuteen. Kalenterit ovat jälleen puhtaat ja talvi taittuu kohti uutta kevättä ja luonnon heräämistä. Uudenvuoden alussa pöytä on putsattu, peli on auki ja kaikki on mahdollista.

Uudenvuoden alkaessa ja mahdollisuuksien uudessa kirkastumisessa on kyse paljolti samasta kuin armossa. Armo tarkoittaa mm. anteeksi antoa ja hyväksyntää. Anteeksi antamisessa ja saamisessa on osaltaan kyse ikään kuin vanhojen kahleiden ja velkojen taakse jättämisestä: mahdollisuudesta aloittaa kaikki aivan alusta. Anteeksi antaja ja saaja vapautuvat molemmat pakosta elää vanhojen kaunojensa rasittamina: he saavat ja antavat toisilleen mahdollisuuden uuteen alkuun; näin he keskenään sopivat. Hyväksyntää on taas se, että uutta kohti lähdetään kulkemaan rohkein ja avoimin mielin: hyväksytään elämä ja sen mukanaan tuomat asiat sellaisina kuin ne ovat.

Armoa olisi kenen tahansa hyvä luvata itselleen ja toisille vaikka näin vuoden alussa. Miksei useamminkin. On nimittäin hämmästyttävän nopeaa se tahti, jolla kykenemme loihtimaan kalenterimme täysiksi ja unohtamaan kaiken häsläämisen keskellä juuri ihmissuhteiden, hyvän terveyden, riittävän levon, ilonpidon, paremman ravinnon ja kohtuullisempien elämäntapojen tärkeyden. Tarvitsemme armoa itse ja meidän olisi sitä hyvä myös jakaa. Ei armo ole asiana mitään kirkon yksinomaisuutta tai abstraktia sanahelinää vailla mitään todellista sisältöä. Arkisimmillaan armo on kenen tahansa pysähtymistä, hengähtämistä, lepäämistä – itselle ajan ja tilan suomista, oman epätäydellisyyden anteeksi antamista ja kaiken tämän toisillekin jakamista. Armosta voimme aina jättää taaksemme asioita, jotka kahlehtivat meitä ja saavat olomme huonoiksi. Armo voi olla vihasta, kateudesta, riidasta, epäterveellisistä tavoista ja huonoista suhteista vapautumista. Armoa on se, että annamme itsellemme ja toinen toisillemme mahdollisuuden aloittaa alusta.

Armoa on sen tosiasian hyväksyminen, että vakaista aikomuksistamme huolimatta emme tule täydellisiksi. Siksipä armoa on myös taito sanoa itselle ja toisille, että me riitämme juuri sellaisina kuin olemme. Uudenvuoden alussa on hyvä tehdä sovintoa ja vapautua uuteen elämään.

(Aamunavaus Haagan yläkoululla 13.1.2011)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti