Kärsimystä

Japanin maanjäristyksen ja tsunamin jäljiltä, tilanne maassa on yhä kaoottinen. Japania kohtasi onnettomuus, johon kaikki olivat periaatteessa varautuneita, mutta johon kukaan ei ollut käytännössä varautunut. On nimittäin eri asia varautua maanjäristykseen, tsunamiin ja ydinvoimalaonnettomuuteen kuin kaikkiin näihin yhtä aikaisesti.

Katastrofi palauttaa meidät erään ytimekkään peruskysymyksen ääreen. Kutsumme sitä kärsimyksen ongelmaksi. Kärsimyksen tekee ongelmaksi se, ettemme saa sitä kaikesta varautumisesta huolimatta ikään kuin hallintaan. Voimme lievittää sitä ja kehittää erilaisia keinoja jopa ennalta ehkäistä mahdollista kärsimystä. Mutta ihminen ei kykene poistamaan sitä. Kärsimys on ja pysyy.

Kuluneiden viikkojen aikana moni on kysynyt sitä, miksi hyvä ja kaikkivaltias Jumala sallii kaiken pahan ja kärsimyksen. Sivistyneimmätkään viisaat eivät osaa antaa tähän vastausta. Hekin tyytyvät vain analysoimaan Jumalan olemusta ja sitä, miten Hän kärsii itse meidän keskellämme. Raamatun teksteissä kärsimys liitetään usein uskonkilvoitukseen: kärsimyksellä Jumala ikään kuin koettelee ihmisen uskoa. Vanhan testamentin Jobin kirja on satiirisen yliampuva kertomus tämän kaltaisesta koettelusta. Siinä Jumala antaa Saatanalle täydet valtuudet pahoinpidellä hurskasta Jobia miten tahtoo.

Jobin kirja, kuten monet muutkin Vanhan Testamentin kirjat, osoittavat katseemme suoraan kärsimyksen ongelman ytimeen. Luomiskertomuksesta lähtien Raamatun maailmalle on selvää ja täysin kiistämätöntä, että tämä maailma, jossa mittaamme aikaa, on myös pahan ja kärsimyksen maailma. Tämä maailma on Jumalan luoma, mutta sen herruudesta ei aina ole täyttä varmuutta. Jumalan läsnä olemisen kokemuksen ohella ihmiselle on varsin totta kokemus siitä, ettei Jumalaa ole. Ettei toivoa ole. Ne ovat kokemuksia todellisuudesta eivätkä sinällään oikeita eivätkä vääriä.

Kärsimyksen edessä meillä on kuitenkin eräitä vaihtoehtoja: kiellämmekö sen vai elämmekö sen kanssa. Kristillinen uskonkäsitys pitää sisällään rohkaisun elämään: elämään elämää sellaisena kuin se on ollut, on nyt ja tulee olemaan. Pahan ja kärsimyksen maailmassa mikään hyvä, mikään rakkaus, ei ole kotoisin tästä maailmasta. Rakkaus tulee yksin Jumalasta. Keskinäinen huolenpito, lähimmäisenrakkaus, ovat siis kristillisen uskonkäsityksen mukaan varsin konkreettisia todistuksia Jumalan läsnäolosta. Pelastus ei ole asia, joka alkaa vasta maallisen kuolemamme jälkeen vaan siitä hetkestä, kun Jumala ottaa meidät yhteyteensä. Tämä yhteys synnyttää meissä rakkauden. Se tekee meistä toinen toistemme kärsimyksen jakajia, surussa lohduttavia ja pahaa vastaan taistelevia. Mistään näistä emme pääse kokonaan eroon. Siksipä meidän on elettävä niiden kanssa.

(Aamunavaus Länsi-Helsingin lukiolla 13.4.2011)