Vietämme pian yleismaailmallista lapsen päivää. Sen taustalla on YK:n jäsenmaiden välinen sopimus, jolla pyritään takaamaan lasten ihmisoikeuksien toteutuminen. Lasten kohdalla ihmisoikeuksissa painotetaan erityisesti hoivan ja huolenpidon tarpeita, jotka erottavat lapset aikuisista.
Lasten ihmisoikeudet eivät ole mikään itsestään selvä asia. Tiedämme, että lukemattomat lapset elävät yhä orjuudessa kaivoksilla, prostituoituna, sotilaina, itsemurhapommittajina ja tehtaissa ilman alkeellisintakaan huolenpitoa. Vain osa maailman lapsista leikkii ja oppii turvassa. Ja vain osa varttuu materiaalisen ylitarjonnan, loputtomien elämysten ja virikkeellisen ylensyönnin keskellä. Kuka kaivoi maan sisältä sen mineraalin, jota sinun kännykkäsi valmistuksessa käytettiin? Ja mahdoitko ensimmäisen kännykän saadessasi olla saman ikäinen kuin lapset noissa kaukaisissa kaivoksissa?
Antiikin maailmassa lasten oikeuksia ei tunnettu. Vanhan Testamentin viittauksissa lasten asemasta aukeaa usein karu näkymä: lapsia kasvatettiin yleisesti äärimmäisellä kurilla eikä väkivaltaisiakaan menetelmiä kaihdettu. Ihmistä ei yleensäkään nähty yksilönä eikä hänen hyvinvointiaan ajateltu inhimillisten tarpeiden näkökulmasta. Tuon ajan kulttuureissa tasa-arvo tai yhdenvertaisuus toteutui vain sen mukaan, mihin yksilön suoriutuminen riitti yhteisössä elämisen kannalta. Sairaat ja rammat ajettiin erämaahan kuolemaan ja heitä pidettiin yksinkertaisesti saastaisina.
Jeesuksen vallankumouksellisuus ilmeni tavassa, jolla hän kohteli inhimillisten arvojärjestelmien hylkimiä. Jeesus saarnasi syntien anteeksiantamusta prostituoiduille, paransi pakanoita, söi ja joi niiden kanssa, joita ei pidetty arvossa. Ristiriitaa uskonnollisen eliitin kanssa syvensi myös Jeesuksen tapa kutsua lapsia luokseen. Vanhakantaisten perinneuskovaisten silmissä Jumalan Pojaksi ilmoittautuvan parantajan tapa koskea ja siunata lapsia näyttäytyi vain räikeänä jumalanpilkkana.
Kristittyjen Jumala ei tänäkään päivänä ole olemassa inhimillisiä perinnearvojamme varten. Aikoina, joina perinteistä on tehty tarkoitustaan tärkeämpiä, olemme helposti ajautuneet niiden nimissä vain rakentamaan esteitä tasavertaisen hyvinvoinnin edistymiselle. Lasten oikeuksissa olemme päässeet eteenpäin, mutta jos katsomme maailmaa avoimin silmin, huomaamme, ettei vallankumous – jos sen näin voi ilmaista – ole edelleenkään muuta kuin ajankohtainen.
Kristityt haastetaan koskemaan ja siunaamaan niitä, jotka on ajettu erämaahan. Syyllistävää tai ei, ajatuksen uhraaminen kysymykselle, mistä kännykkäsi raakamateriaalit ovat peräisin, ei ole lainkaan mitätön uhraus – etenkin, jos se johtaa rakentavampiin valintoihin. Messiaita emme ole, mutta vastuussa olemme.
(Aamunavaus Länsi-Helsingin lukiossa 16.11. ja Pohjois-Haagan Yhteiskoululla 18.11.2011)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti