keskiviikko 15. helmikuuta 2012

Dollyn muistoa kunnioittaen

Maailmankuulun Dolly-lampaan poismenosta on juuri kulunut yhdeksän vuotta. Dolly tuli tunnetuksi siitä, että hän sattui olemaan maailmanhistorian ensimmäinen kloonattu nisäkäs. Dolly oli aikansa tiedesensaatio syntyessään vuonna 1996. Hän eli rikkinäisen ja vaivalloisenkin elämänsä julkisuuden valokeilassa hamaan hautaansa asti. Tai oikeastaan ei voida puhua haudasta lainkaan, vaan pikemmin lasivitriinistä Edinburghin kuninkaallisessa museossa, jossa sahanpurulla täytetty Dolly-vainaa muistuttaa meitä yhä tiedemaailman saavutuksista.

Dolly oli aikansa sensaatio myös siitä syystä, että hänen viattomuutensa ympärillä käytiin varsin laajaa eettistä keskustelua. Tämän tunteitakin kuohuttaneen keskustelun peruskysymyksen voisi tiivistää muotoon ”Onko ihmisellä oikeutta luoda elämää?” Toisin sanoen, mieliä arvelutti se kysymys, missä määrin ihminen voi omia itselleen sitä tonttia, mikä muissa yhteyksissä katsotaan kuuluvaksi yksin Jumalalle. Näin on. Dolly-lampaan liikuttava hahmo antoi kasvot kysymykselle Jumalasta.

Tiedämme hyvin, ettei kysymys ihmisen valtuuksista elämän ja kuoleman herrana ole ilmaantunut etiikan, filosofian, tieteen tai teologian piiriin vasta vuonna 1996. Kysymys nousee esiin tämän tästä erilaisissa yhteyksissä. Keskustelu abortin hyväksyttävyydestä milloin minkinlaisessa tilanteessa on tavanomainen esimerkki tämän lajityypin väännöstä. Samalla tavalla tuntoja voivat herkistää keskustelut, joissa pohditaan armomurhan oikeutusta: kysymystä siitä, onko ihmisellä itsellään oikeutta päättää, milloin ja missä tilanteessa hänestä itsestään voisi niin sanotusti vetää piuhan irti seinästä.

Kysymykset ovat luonteeltaan sellaisia, ettei ihmiskunta ole kyennyt löytämään niihin yleispäteviä, kaikkia tasa-arvoisesti tyydyttäviä vastauksia, jotka sellaisinaan palvelisivat kaikissa yksittäisissä tapauksissa. Etiikka on luonteeltaan juuri tällaista: siinä ei tulla koskaan valmiiksi. Kysymys siitä, missä määrin ja millä valtuuksilla ihminen voi sallia itselleen oikeuden ohjailla elämää ja kuolemaa, ei koskaan tule täydellisesti käsitellyksi. Kysymys elämän pyhyydestä, sen loukkaamattomuudesta, ei vanhene. Lampaita tulee ja lampaita menee, ihminen yrittää pysyä perässä.

Ihminen on oman elämänsä ja kuolemansa äärellä itseään isompien asioiden edessä. Se, ettemme kykene ottamaan niitä ymmärryksemme rajoissa lopullisesti haltuun, todistaa pienuudestamme. Kysymys Jumalasta, joka jää tuon hallintamme ulottumattomiin, alkaa tässä valossa tuntua suorastaan väistämättömältä. Se, että kysymyksen voi nostaa niin vahvasti esille yksi nivel- ja keuhkovaivainen lammas, antaa ihmisenä olemiseemme aivan tiettyä näkökulmaa.

(Aamunavaus Länsi-Helsingin lukiolla 18.2.2012)

2 kommenttia:

  1. Erinomainen idea jakaa päivänavaustekstejä blogimuodossa! Ootko jakanut linkkiä esim. kollegoille?

    VastaaPoista
  2. Joo, minusta päivänavaukset ovat juuri sen mittaisia ja tyyppisiä tekstejä, että ne toimivat blogeinakin oikein hyvin.

    En varsinaisesti kollegoille, siis systemaattisesti, mutta tänään linkitin henk.koht. Fb-profiilissani, koska juttu liittyi eilen siinä ympäristössä käytyyn keskusteluun (ja tämä sitten syntyi sen keskustelun inspiroimana).

    Minulla on Fb:ssa erillinen profiili sitten työmielessä, jonka kautta toimin yksinomaan nuorten kanssa ja siellä sitten linkittelen näitä esille sitä mukaa, kun niitä syntyy. Ja tiedän, että jonkin verran he käyvät näitä sitten lukemassakin.

    VastaaPoista