Jonkun pitää tehdä jotain

Nyt on sillä tavalla, että Maapalloa on kohdannut peruuttamaton kriisi. Sen nimi on ilmastonmuutos ja siitä tiedetään yhtä ja toista. Yksi tietää, että se on ihmisen aiheuttama ja tuhoon johtava kehitys ja toinen tietää, ettei ihminen ole sitä aiheuttanut, mutta sellainen on kuitenkin menossa. Kaikki tietävät, että jonkun pitää tehdä jotain.

Ilmastonmuutosta yritetään ratkaista osaltaan tuottamalla siitä mahdollisimman seikkaperäistä tietoa. Tiedämme elävämme yli varojemme ja kulutamme puolitoistakertaisesti sen määrän luonnonvaroja, joita planeettamme on meille vuosibudjettiinsa varannut. Ongelmana on, ettei tämä tieto kuitenkaan tuota kovin käytännöllisiä ehdotuksia mm. poliittisiksi keinoiksi ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi. Asiat, joita tavalliset ihmiset voivat tehdä, tuntuvat jotenkin vähäpätöisiltä – tai ehkä tylsiltä, vaivalloisilta. Kun kukaan ei tee mitään eikä varsinkaan riittävästi, me yritämme käsitellä asiaa vaikka Facebookissa tykkäämällä vaikka Earth Hourin sivua tai vakuuttamalla toiset kannastamme, jonka mukaan jonkun pitää tehdä jotain.

Kyllähän me nimittäin välitämme. Meillä on ihmisen perusominaisuuksiin kuuluva kyky empatiaan, jonka varassa koko lajimme on voinut levittäytyä kaikkialle maailmaan ja sopeutua niin Tyynenmeren pikkusaarille kuin arktisille alueille. Mikään luonnonvalinta ei tätä menestystämme selitä, vaan pikemmin ihmisen kyky toimia sosiaalisesti älykkäänä olentona. Siihen liittyy kyky välittää itsensä lisäksi siitä, miten toisella menee ja nähdä asia vieläkin laajemmin kysymyksenä siitä, miten meillä kaikilla menee.

Onhan nyt esimerkiksi Earth Hourin viettoon ihan kiva yhtyä vaikka tiedämmekin, ettei tunti mitään ratkaise. Ei varsinkaan, jollemme tee muulle kuluttamisellemme mitään. Kaikki elektroniikka odottaa jatkuvassa valmiustilassa vuoroaan viihdyttää kyltymätöntä viihtymisemme tarvetta. Earth Hourin aikana tiedotamme Twitterissä, kuinka meilläkin on täällä nyt kynttilänvalossa kylpevä olohuone ja toiselta puolelta Maapalloa laivattua viininlitkua luomassa tunnelmaa.

Välittäminen, koski se arjen pieniä välittämisiämme tai koko ihmiskunnan tilaa koskevia, ei toteudu vain näyttämöillä. Julkisivumme voi olla ihan mitä tahansa, tietämisemme ja välittämisemme vain välittävinämme olemista ja tekopyhää itsensä korottamista. Mikä minä olen ketään neuvomaan, en mikään, mutta sen minä sanon, että valot ainakin kannattaa sammuttaa huoneessa, jossa ei ole – aina! Maapallo saattaa siitä piirun verran hyötyä, mutta hyötyy siitä itsekin viimeistään siinä vaiheessa, kun maksaa omaa sähkölaskuaan. Luulen, että velanperintä se on meillä edessä vähän isommassakin mittakaavassa ja siihen viimeistään loppuu sen odottaminen, että joku tekisi jotain.

(Aamunavaus Helsingin Suomalaisessa Yhteiskoulussa ja Pohjois-Haagan Yhteiskoulussa 31.8.2012)