Vanhassa maailmassa oli tapana
kannustaa motivaatiotaan etsiviä oppilaita hokemalla, että ”koulussa
opiskellaan elämää varten”. Hokeman pointtina oli korostaa sitä puolta opiskelun
mielekkyydestä, että vaikkei kaikkien päntättävien aineiden perusteluita ole vielä
kouluaikana helppo ymmärtää, niiden tarpeellisuus kyllä paljastuu ajan mittaan.
Minulle koulussa aiheutti motivaatio-ongelmia
ruotsin kieli. Vartuin pohjalaispitäjässä, jossa ruotsia ei puhuttu, jos
puhuttiin sujuvasti edes suomea. Kansainvälisesti virittynyt ja pohjoismaisen
yhteistyöhengen sävyttämä todellisuus tuntui etäiseltä ja itseä milloinkaan
tavoittamattomalta. Nyt, kun elelen vuorovaikutuksellisilta ulottuvuuksiltaan
moninaisemmassa miljöössä, minun on suorastaan mahdotonta kyseenalaistaa
minkään kielen opiskelua. Ei ole yksin minun kielitaitoni varassa se, millainen
yhteiskunta ympärilläni on ja keiden kanssa minun on siinä kyettävä
kommunikoimaan.
Nykymaailmassa me emme opiskele
vain omaan kansalaisuuteemme, vaan suoranaiseen maailmankansalaisuuteen. Omien
mieltymystemme ja mielipiteidemme varassa ei yksin ole se, millainen maailmamme
kaikkiaan on. Se on erilaisten ja erilaisista kulttuurisista lähtökohdista
ponnistavien yksilöiden ja kansanryhmien asuttama. He kaikki kantavat kekoon
omat kortensa, pidimme me heidän korsistaan tai emme. Jotta keko voisi rakentua
kestävästi, meidän on hallittava paitsi kommunikaatiotaitoja myös välineitä,
joiden avulla ymmärrämme erilaisten ihmisten kulttuurisia vaikuttimia.
Useinkaan me emme voi päättää edes
omasta puolestamme siitä, mihin kaikkeen me yhteiskunnassa osallistumme ja
mitkä mahdolliset tekijät vaikuttavat omaankin yksityisyyteemme. Voimme jossakin
suloisten fantasioiden tasolla haaveilla yhteiskunnasta, jossa esimerkiksi Jumalaa
ryöstöviljellään joka toisessa lauseessa perustellen näin milloin mikäkin
pyrkimyksemme tai vastaavasti yhteiskunnasta, jossa Jumala karsinoidaan
jonnekin piiloon häiritsemästä inhimillisen järkiajattelun riemukulkuetta
ydinaseineen ja virtuaalitalouksineen.
Vanha kansa on jankannut
sellaistakin nyrkkisääntöä elämän olemuksellisuuden oivaltamisesta kuin että
oppia olisi ikä kaikki. Paljoksi voi tietämisemme kasvaa, mutta jos kadotamme
kysymisen taidon ja yhteyden etsimisen halun, kiellämme itseltämme liian paljon
siitä, mitä elämällä on tarjottavanaan. Oppipojan paikalle tässä on
suostuttava.
(Aamunavaus Pohjois-Haagan Yhteiskoulussa 7.9.2012)
