Pukkaa isänpäivää. Minäkin olen nuorena jo useammat leikkuulaudat ja kortit askarrellut omalle isälleni lahjaksi koulussa, ja taisinpa kerran tehdä alumiinista oikein sellaisen tuhkalapion. Ei siitä järin symmetristä työkalua tullut, mutta viime vierailulla vanhempieni luona tuli samalla tarkistetuksi, että yhä se kaksikymmentä vuotta vanha häkkyrä näyttäisi olevan käytössä.
Tänä vuonna vietän tätä isien juhlapäivää ensimmäistä kertaa itse isän roolissa. Olen nimittäin viisikuukautisen Fannin isä. Isyyteen kasvaminen on ollut mielenkiintoista. On merkillistä, miten asiat saavat aivan uudenlaisen järjestyksen, kun oman elämän suurin ihme, lapsi, tulee maailmaan verenä ja lihana.
Vaikka olenkin tässä isyyteen kasvamisessa ja oppimisessani vasta kovin alussa, olen jo nyt oppinut ymmärtämään jotain siitä, mikä arvo saumoistaan irvistävillä ja vinoilla käsitöillä on ollut omalle isälleni. Minulle tärkeintä, mutta vasta nyt tiedostamaani on ollut se, että epätäydellisenä minä juuri olen saanut kelvata. Kyllähän tuhkalapion saumoista on keskusteltu ja sitäkin mietitty, miten hitsauksista olisi voinut saada tiiviimmät. Mutta takan ja puuhellan tuhkien putsaamiseen se minunkin tekeleeni on kelvannut. Se on otettu käyttöön ja esille. Tärkeintä ei ole aikaan saannokseni arvo sinänsä, vaan se arvo, mikä minussa on sen kautta nähty.
Tuleehan sitä isyyttä mietittyä Jumalankin kannalta. Olemme vanhan tavan mukaan tottuneet nimittämään Jumalaa Isäksi. Taivaan Isä katsoo lastensa kieroja tuhkalapioita, huonosti höylättyjä leikkuulautoja ja latteuksin laadittuja runokortteja aivan toisella tavalla kuin lapsilla itsellään tulisi mieleenkään. Me Isämme lapset tähtäämme täydellisyyteen ja tavoittelemme Hänen edessään kympin arvosanaa. Armoa on, että Isälle näyttäisi kelpaavan se heikoimmallakin arvosanalla noteerattu hirvitys.
Jeesus, joka erityisesti puhui Jumalasta Isänä, teroitti opetuslapsilleen juuri tätä Jumalan rakkauden ja huolenpidon äärettömyyttä. Hän rohkaisi luottamaan, jättämään turhan huolehtimisen ja hengellisen ylisuorittamisen. Jeesus viittasi taivaan lintuihin ja kedon kukkiin todeten, etteivät nekään mistään murehdi, ja silti Jumala pitää niistä huolen. Jeesus kysyy, että jos näin pienistä ja vähäisistä pidetään huoli, niin mitä ihmisenkään pitäisi hätäillä.
Jos me pelkkinä ihmisinä osaamme pitää toistemme huonoja tuhkalapioita riittävinä vain siksi, että rakastamme, niin miten vähässä me voimmekaan Jumalalle riittää?
(Aamunavaus Helsingin Suomalaisessa Yhteiskoulussa ja Pohjois-Haagan Yhteiskoulussa 11.11.2011)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti