Joulun viettomme ajoittuu hetkeen, jona vuoden pimein aika on juuri taittumassa kohti sarastavaa kevättä. Vuodenaikaan liittyvä pimeyden paino, kaamosmasennus, on varmasti meille monille tuttu. Valoisampia aikojahan tässä jo kovasti odotellaan.
Adventin ajassa, joulun ja Jumalan ihmiseksi tulemisen odottelussa, voi aistia hieman samantyyppistä tunnelmaa kuin jonkin kilpailuohjelman etenemisessä. Kykykilpailujen juonihan noudattaa lähes poikkeuksetta sitä samaa kaavaa, jossa kilpailijat karsiutuvat yksi kerrallaan ja finaalihurman kasvaessa voittajan kirkastuminen käy yleisölle yhä selvemmäksi. Pääsemmepä itsekin äänestämään omaa suosikkiamme. Suurimman suosion korjannut on voittaja, porukan kingi.
Joulun kingissä on kuitenkin kyse kaikesta muusta kuin Idolsin tai Talentin voittajasta. Jo Kristuksen syntymäkertomuksessa tulee esille vahvasti se viesti, minkä valovoiman Jumala antaa lihaksi tulevalle armolleen. Jeesus ei synny palatsiin silmäätekevien seuraan eikä ravintoketjun huipulle. Hän syntyy eläinten syöttökaukaloon, eräänlaiseen ämpäriin, aviottomaksi lapseksi noin kahdeksasluokkalaisen ikäiselle Marialle. Ensimmäiset seimenvieraat ovat raskaan työn raatajia, aikansa perusduunareita. Jumalan valovoimaisuus kirkastuu siellä, missä raskaan työn ja pimeyden paino todella tunnetaan.
Profeetta Jesaja kuvasi tulevan Messiaan valona kansalle, joka pimeydessä vaeltaa. Jesaja tunsi pimeyden painon ja ajan, joka odottavalla on useinkin pitkä. Hänen ennustuksensakin oli ehtinyt jo noin kuudensadan vuoden ikään siihen mennessä, kun Jeesuksen tiedetään syntyneen. Jeesus sanoi itsekin olevansa ”maailman valo”. Paluunsa päivänä Hänen odotetaan nousevan taivaalle ”toisena aurinkona”, joka valovoimaisuudellaan jättää tunnetun aurinkokuntamme keskuksen kirkkaasti varjoonsa.
Me täällä talven keskellä olemme sitä kansaa, joka pimeydessä vaeltaa. Me täällä olemme se kansa, jolle lupaus valon kirkastumisesta on annettu. Joulun sanomaa ihmisen tasalle kaikkine karvoineen tulevasta Jumalasta, Kristuksen armosta, ei omita eikä viedä toisten käsistä. Me saamme sen. Jumalan Poika ei ole suuren yleisön suosikki, jonka kuninkuus riippuisi meiltä keräämästään äänisaaliista.
Autuas osamme on odottaa. Odotamme, että ennustukset täyttyvät. Odotamme Jeesuksen syntymistä vaelluksemme valoksi. Joulun sanoma on, että Vapahtaja todella syntyy keskellemme härkien syöttökaukaloon, oman sydämemme vaatimattomuuteen. Usko on luottamista siihen, ettei tämä odotuksemme ole turhaa. Olemme saaneet osan, jossa on turvallista olla. Valoisammat ajat ovat jo lähellämme – ja pimeys on poissa.
(Saarna Haagan peruskoulun ja Länsi-Helsingin lukion koululaisjumalanpalveluksissa 21. ja 22.12.2011)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti